maanantai 28. helmikuuta 2011

Helmikuun viimeinen antiikkinalle

Heippa kaikki ystäväiseni täällä nallemamma nuhaisena yrittää puuhastella jotakin, mutta aika heikolta näyttää kun saa koko ajan olla niistämässä nenää. Tänään sain tehtyä pikkuruisen antiiikkinallen samaa kokoa kuin Eemeli nalle. Tämän uuden kaverin nimeksi tuli Jiri koska tänään on Jirin syntymäpäivä eikä Jirin päivänä voi syntyä vaikkapa Oskaria.  
Tässä tyttäreni opettajalleen tekemä huopanalle, mielestäni tosi hieno ekaluokkalaisen tekemäksi. Silmien kiinnityksessä autoin ja nenän ompelussa muuten tyttö teki nallen aivan omin neuvoin.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Lauantai-illan antiikkinalle

Heippa kaikille ystäville toivottaa Eemeli nalle. Eemeli syntyi tänään nallemamman pajassa muutaman tunnin aherruksen tuloksena. Eemeli on pienin antiikkinalle tekemistäni nalleista, vain 15 cm korvannipukasta tassunpohjaan seisaaltaan mitattuna. Vaikka Eemeli onkin pieni on hän aito antiikkinalle, puulastutäytteellä ja mohairkarvasta tehdyllä turkilla. Silmät ovat käsinpuhallettuja lasisilmiä ja kirsu on kirjailtu käsin ompelemalla muliinilangalla. Eemelikin etsii uutta kotia.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Patalappuja ja muovikassirenkejä

Tilaustyö erään nuoren naisen keittiöön pöllöpatalaput ja retrolintu muovikassirenki.
ja sitten itselle ihanat Laurel Burchin heppakankaiset patalaput ja muovikassirenki.

torstai 24. helmikuuta 2011

Uusia antiikkinalleja



Esitellään sitten nämä uudet kaverit, pienempi on Jeppe Jääkarhu ja isompi on Taneli Harmaakarhu. Jeppe on syntynyt 23.2 ja Taneli 22.2. Molemmat pojat ovat aitoja antiikkinalleja mohairista valmistettuja ja puulastuvillalla täytettyjä.Pojat etsivät uutta kotia.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kasseja ja pusseja

Uutta Nallemamman pajalta, Sateenkaarikala laukut. Vahvaa toppakangasta, sisäpuoli luonnonvalkoinen, sopii hyvin vaikka kauppakassiksi. Hinta vain 14 euroa kassi. 
Uusi penaalimalli Nallemammalla ja uusia kivoja kankaita. Nämäkin pussit maksavat sen 8 euroa kappale. Lisää eri kuosilla olevia penaaleita tulossa, seuraathan blogiani niin pysyt ajan tasalla.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Viikon antiikkinalle

Tällä viikolla nallejen tekeminen on jäänyt vähälle mutta sentään yksi karvakuono näki päivänvalon ja tässä hän nyt on vielä vailla nimeä. Voisittekin rakkaat ystävät keksiä nallelle nimen ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt mamma toivottaa kaikille hyvää yötä ja ihania unia sekä nallen kuvia. <3<3<3

Kissa

Lauantai aamun iloksi ompelin tällaisen kissan viemisiksi rakkaalle ystävälle kun olen huomenna lähdössä reissuun ystävän luokse. Tein kissan mustasta teddy karvasta Tilda kissan kaavalla jota oli suurennettu muistaakseni 150% tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla. Kissalla on muoviset turvanivelet käsissä jaloissa ja kaulassa, eli kissan raajat ovat liikkuvat. Kisu on täytetty vanulla ja kasvot on tehty helmilangalla ja silmät ovat vihreät napit. Hyvää viikonloppua kaikille rakkaille ystävilleni, iso nallehali toivoo Nallemamma

perjantai 18. helmikuuta 2011

Uusia pusseja mynnissä

Nallemamman pajassa jälleen syntynyt uusia pussukoita. Hinta sama 8 euroa pussukka. Keltakirjava kangas Japanin tuontikangasta.     Nämä keltaiset ihanuudet löysivät jo uuden omistajan.                                 

 Ja kissojen ystäville pirteät kissapussukat vaikka pienten namujen säilytykseen.
Retron ystäville herkkää lintu retrokangasta.


Lisää pussukoita ja kasseja tulossa lähiaikoina seurailkaa blogia päivitän heti tänne kun uutuudet on valmiina.

Ihanat villasukat

Tässä nyt nämä aivan huikean ihanat sukat jotka ystäväni Taija minulle neuloi. Ihanat piparminttuvarret ja terät suloista liilansinistä lankaa pirteällä keltaisella raidalla. KIITOS TAIJA OLET HUIPPU SUKKATAIKURI. <3<3

tiistai 15. helmikuuta 2011

Mosaiikkirasia

Heippa kaikki ihanat ystäväni.
Tässä nyt kuva käsityökerhossa tekemästäni mosaiikkirasiasta. Rasia on puinen ja kanteen olen tehnyt fimo-massa paloista mosaiikkikuvion. kaikki palat olivat alunperin mustia, askartelumaalilla värjäsin niitä eri sävyisiksi. Kuvasta ei näe hyvin värejä, laatat ovat kullan, lilan ja punaisen sävyisiä.
Nallemamma on palellut koko päivän kun pakkanen on huidellut 20 ja 30 asteen välillä. Tosin sain mieltä lämmittävän viestin ystävältäni, hän oli neulonut minulle ihanat villasukat lämmittämään viluvarpaitani. Ihanaa kun on taitavia ystäviä jotka tekevät upeita käsitöitä, sellaisia joihin en itse pysty. Vielä näin julkinen kiitos ihana ystäväni sukat tulevat taatusti käyttöön ja ovat juuri niin värikkäät joista pidän. Pitäkää huolta toisistanne ja halikaa lämpimiksenne toivoo Nallemamma

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ihana paketti

Nallemammalle tuli tänään postin mukana aivan ihana paketti joka sisälsi kankaita, joita olin tilannut netin kautta. Aivan mahtavan värisiä Laurel Burchin kankaita aurinko ja heppakuvioilla sekä ihania retrokankaita pöllönkuvilla ja kukkasilla, lisäksi tuli kolmea eri kissakangasta. Nyt sormet syyhyy päästä ompelemaan näistä ihanuuksista kaikkea pientä ja kaunista. Vanhin tyttäreni jo tilasi itselleen pöllökankaiset patalaput keittiötä piristämään. Päivittelen sitten tänne blogiin kuvia kun saan näistä ihanuuksista jotain valmista. Oikein hyvää ja onnellista ystävänpäivää kaikille blogiani lukeville ystäville. Iso hali toivoo Nallemamma

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Antiikkinallekurssin kolmas päivä

Nallekurssin kolmantena päivänä jatkui nallejen täyttö ja jäsenten kiinnittäminen nivelillä. kun jäsenet oli kiinnitetty ja nalle täytetty täyteen, alkoi nallen persoonan synnytys eli kasvojen ja korvien laitto. Tässä kuvassa minun nalleni toinen jo korvat silmät ja kuono valmiina, valkoinen vielä ilman kuonon kirjailua jonka tein vasta kotona kun kurssilla ei ollut vaaleanpunaista lankaa. Ryhmäkuvassa lähes kaikkien kurssilaisten nallet, kaikki aivan syötävän suloisia. Nallemamma haluaa kiittää kaikkia kurssilaisia mukavasta seurasta, oli oikein rentouttava viikonloppu seurassanne. Toivottavasti vielä tapaamme vaikka nallejen merkeissä.

Tässä sitten pariskunta Linda ja Joel aivan valmiina kotisohvalla istumassa.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Antiikkinallekurssin toinen päivä

Toinen nallepäivä alkoi nallejen ompelulla, tosin tämä mamma heräsi jo viideltä aamulla ja nousi ompelemaan toista nallea kun ei yhtään nukuttanut. Valkoisen nallen sain aamupäivän aikana ommeltua sitten oli harmaan vuoro tulla tassunpohjien ompeluun.Kun ompeluhommat oli ohi alkoi työläin vaihe eli nallen täyttäminen puulastulla. Pään täyttäminen oli ensimmäisenä vuorossa sitten käpälät ja vatsa jätetään
tyhjäsi kunnes kaikki osat saadaan nivelillä kiinni toisiinsa. Toisen päivän saldo oli ensimmäisen nallen saaminen niveltenlaitto kuntoon ja toinen odottaa vielä täyttämistä ja molemmilta puuttuu kasvot ja korvat. kasvot teen ylensä viimeiseksi kun olen saanut nallen täyteen ja voin ryhtyä miettimään sille ilmettä ja persoonaa.

 Tässä harmaa nallukka osat valmiiksi ommeltuina ja vieressä murinapurkki joka asennetaan nallen vatsaan täyttövaiheessa.
tässä valkoinen nalle täytettynä niveliä odottamassa, taustalla näkyy täytelastua. Lisää kuvia ja tarinaa nallejen synnystä tulee huomenna kun pääse kurssilta. Nyt ilta menee lepäillessä (lue nalleja suunnitellessa)

Antiikkinallekurssin ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä kurssipäivänä kaikki valitsivat minkälaisesta karvasta haluavat tehdä antiikkinallen, sitten oli vuorossa kaavojen leikkaminen ja piirtäminen karvalle. Sain omalle karvapalalle sovitettua Samettisilmä nallen ja pumpkin nallen kaavat, pumpkin kun on niin pikkuinen että tulee kaikista jämäpaloista. Karvaksi valikoin pitkäkarvaista valkoista ja erittäin pehmeää karvaa kun minulla ei vielä ole yhtään valkoista karhua. Kaavojen asettelun ja piirtämisen jälkeen leikkasimme palat irti ja aloitimme ompelun. kurssilla tekeminen on mukavaa kun on saman henkistä porukkaa koolla ja voi jakaa nallenteko kokemusia sellaisten ihmisten kanssa jotka oikeasti ymmärtävät ja ovat kiinnostuneita, tosin jutut saattavat rönsyillä sinne tänne kun on naisia koolla iso porukka. No tärkeintä on että kaikki viihtyvät ja kaikilla on mukavaa. Nyt nallemamma menee teen keittoon ja valmistautumaan seuraavaan kurssipäivään.

torstai 10. helmikuuta 2011

Roopen synnytys osa 1

Mammalla on ollut tuulinen päivä, menoa ja melskettä riittänyt koko päiväksi. Ilta meni nukkekurssilla ja sain Roopen pään pohjamaalattua ensin gessolla ja sitten seoksella jossa on ihonväriä ja gessoa. Tältä Roopen pää näyttää tässä työvaiheessa. Hidasta puuhaa tämä lapsen teko. Huomenna aamulla ystävää tapaamaan ja sitten valmistautumista nallekurssiin. Hyvää yötä ja ihania unia ja nallen kuvia toivottaa nallemamma.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Siivouspäivän ilta

Mamma on viettänyt tänään siivouspäivää kun alkoi koti olla siinä kunnossa että näki sen ettei riepuun ollut kukaan tarttunut, käsityöt olivat vieneet joka kerta voiton. No nyt on koti siivottu ja pyykkiä pesty. Tuli oikeastaan itsellekin hyvä mieli kun paikat ovat järjestyksessä. Mieskin palasi työmatkalta ja yllätti tuomalla tuliaisia, suklaata ja ihanaa tuoksudeodoranttia kun noista hajuvesistä en piittaa ovat liian vahvoja.

Niin lupasin kertoa mitä käsityökerhossa tehtiin, aloitimme mosaiikilla päällystettyjä rasioita, teimme mosaiikkipaloja fimo massasta ja paistoimme niitä uunissa. otin kyllä pari kuvaakin mutta eivät oikein onnistuneet, ehkä seuraavalla kerralla saan parempia kuvia. Huomenna onkin sitten taas nukkekurssi ilta ja viikonloppu menee mukavasti Kikka Tevajärven vetämällä antiikinallekurssilla, uusia ideoita odottaen ja muita nalleihmisiä tavaten. Kuvia ja kertomusta nallen synnystä tulee varmasti jossain vaiheessa viikonloppua tännekin kunhan ehdin laittamaan ja kirjoittelemaan. Nallehalauksin kaikkia ystäviään muistaa nallemamma.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Antiikkinallen kaavoja ja askartelua

Aamulla aloitin päivän piirtämällä nallen kaavoja karvoille. Seuraavaksi on tulossa kaksi pientä nallea ja yksi vähän isompi kaveri. Niin ja tietysti yksi aivan pikkuinen nalle oikea lilliputtinalle. Karvoja olisi vieläkin lisää niin että saisin lilliputteja tehtyä ainakin kymmenen mutta kun mammaa laiskottaa. 
Iltapäivän puhteina askartelin taas vihkoihin kansia marmoroiduista papereista. Illalla olisi taas käsityökerho ja uudet kujeet sielläkin. kerron sitten taas mitä kivaa kerhossa tällä kertaa oli ja yritän saada jonkun julkaisukelpoisen kuvankin mutta se voi olla vaikeaa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Laiska päivä


Tänään on mammalla ollut tosi laiska päivä, mistään töistä ei ole tullut valmista. Aamulla sentään jaksoin käydä ystävän luona teellä mutta siinä kaikki. Sain ystävältäni etukäteisen ystävänpäivälahjan, jonka ihana ystäväni on aivan itse tehnyt (tai miksi ei ystävänpäivä voisi olla joka päivä), laitan kuvan lahjasta tähän päivän postauksen loppuun. Sain myös ripustettua eilen ostamani verhon työhuoneen ikkunaan ja tältä se sitten näyttää. En ymmärrä miten nuo kuvat taas hyppivät mihin sattuu täytyy pyytää varmasti vanhinta tyttöäni auttamaan niiden kanssa kun seuraavan kerran typy tulee kotona käymään.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Pieniä aarteita ja askartelua



















                        Olin tänään keskimmäisen tyttäreni kanssa kirpparilla ja kierrätyskeskuksessa ja siltä reissulta löytyi pieniä aarteita. Kaksi ihanaa retroverhoa, tuon punaisen taidan laittaa työhuoneeni ikkunaan piristämään tätä pimeää huonetta. Vihreä verho etsii vielä paikkaansa, ehkä se tulee makuuhuoneeseen tai sitten se muuttaa muotoaan ja siitä tulee jotain aivan muuta kuin verho. Kirpparilta löysin myös niitä ruskeakantisia vihkoja joita kaipailin, lisäksi löysin halpoja uusia vetoketjuja ja silkkinauhaa eli ompelu ja askartelutarvikkeet vaan lisääntyy.



















                 Aamulla askartelin joitakin ystävänpäiväkortteja, vaikka olenkin todella laiska lähettämään kortteja tai kirjeitä. Oli kivaa askarrella pitkästä aikaa jotain niin simppeliä kun kortit ei tarvinnut ajatella kovin paljon mitä tekee.  Nallemamma haluaa toivottaa kaikille oikein aurinkoista sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa, pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta <3<3<3

lauantai 5. helmikuuta 2011

Uuden vauvan synnytystä

Tälläistä vauvaa olen nyt "synnyttämässä" tosin puuha on vielä aivan alkutekijöissään. Olen vasta saanut hiottua pään ja kädet ja laitettua pohjamaalia eli gessoa niihin, vielä on pitkä matka siihen että minun vauvani alkaa näyttää oikealta Roope vauvalta. Tämä kuva on Nukkekamarin Teijan ottama Teijan omasta Roope vauvasta ja uskalsin lainata sitä tähän blogiini kun tiedän Teijan rakkauden nukkeja kohtaan ja nukketietouden levittämiseen. Roope on yksi monista martta-nukeista joita Turun seudun martat aikoinaan valmistivat.Alemmassa kuvassa on minun Roopeni tekele eli pää on tässä vaiheessa kuin hymypoika patsas ja kädet aivan irralliset, vartalo on vielä kankaana. Lupaan esitellä työni seuraaviakin vaiheita täällä blogissani. Työ jatkuu hitaasti mutta varmasti aina torstai iltaisin kun käyn nukkekurssilla.
nukkekamari.fi

Marmoroituja vihkoja

 Eilen illalla askartelin marmoroimistani papereista kansilehtiä ruskeisiin perusvihkoihin ja tältä se sitten tuli näyttämään. Ihan kivan näköisiä niistä tuli vaikka marmorointi ei ihan ollut parhaalla mahdollisella tavalla onnistunutta. Nämä menevät varmaankin ystävänpäivälahjoiksi ainakin niin suunnittelin näitä tehdessäni. Pitäisi vaan keksiä joku paikka josta saisi ostaa edullisesti noita perusvihkoja kun en vielä ole opetellut sitä kirjansidontaa. Pitää varmaan taas iltasella eksyä netin ihmeelliseen maailmaan etsimään sopivaa askartelutarvikemyyjää. Jos joku tietää sellaisen voisi vinkata minulle ja kaikista kivoista kangaskaupoistakin saa laittaa vinkkiä. :)

perjantai 4. helmikuuta 2011

Pussukoita myytävänä

 Nallemamman pajassa on syntynyt myös ihania pussukoita, vaikka meikkipusseiksi, penaaleiksi tai muuten vaan kaiken pienen naisellisen tavaran säilyttämiseen. Vieressä on kuvia millaisia pusseja on saatavilla. Jokaista lajia on vain muutama kappale joten pussit ovat uniikkeja kaikissa jokin pieni ero esim. vetoketjun väri tai erilainen vuorikangas. Maatuskakankaat ja pöllökankaat ovat molemmat Japanin tuonikankaita joten niitä et kangaskaupasta löydä. Pussukoiden hinta on 8 euroa kappale. Voit ottaa yhteyttä sähköpostiin tai sitten tämän blogin kautta. Nettikauppa sivutkin ovat jossain vaiheessa tulossa mutta nyt mennään vielä näillä eväillä. Lisäksi
 vihreästä maatuskakankaasta on saatavilla vielä pari kassia jotka sopivat apukassiksi tai vaikka kauppareissulle hedelmäpussiksi.
 Tätä pöllökangasta ei enää ole saatavilla eli viimeisiä pussukoita viedään, vielä kaksi reilunkokoista pöllöpussia ilman uutta omistajaa.
 Nämä nallepussukat ovat suorastaan syötävän suloisia vaikka vauvan tarvikkeiden säilytykseen.
 Reippaat pandat mustan ja valkoisen ystäville.
 ja lisää reippaita nallukoita, nämä nallet ovat olleet hyvin suosittuja ja nyt viimeiset kappaleet menossa.
 Pikkumaatuskoita hillitymmän kuosin ystäville.
 Ja sitten värikkäitä maatuskoita kimalteen ja kirkkaiden värien ystäville.
 viimeinen kappale hempeää kukkaiskuviota.
 Isoja maatuskakuvioita vihreällä pohjalla kassin ja meikkipussukan muodossa.
Kauppakassit myyty, meikkipusseja vielä 2 jäljellä.
ja sitten mustalla  pohjalla kirkkaita pöllöjä, tämä on nuorison suosikki numero yksi. Ja hupsis taas kuva on keikahtanut vinoon eikä suostu millään oikenemaan, en ymmärrä mitä taas meni vikaan :)

torstai 3. helmikuuta 2011

Makeaa elämää

  • Heippa taas kaikki ystäväni. Tänään kävin aamukahvilla ystäväni Helin luona ja hänellä on ihana kotipuoti Makea Elämä josta saa näitä ihania lakukoruja ja kivoja sammakkotekstiilejä esim. kasseja ja meikkipusseja. Makealta Elämältä löytyy myös nettikauppa, jossa paljon ihania koruja ja muuta kivaa kannattaa käydä katsomassa. Sieltä löytyy vaikka kivoja ystävänpäivälahjoja. En tiedä miten tuo kuva meni noin vinoon mutta olkoon niin kun en saa sitä oikein päin millään :) Käy katsomassawww.makeaelama.com

ja kun tulin kotiin löysin tämän kuningattaren sängystäni, tietenkin sellaisena hetkenä kun sänky oli jäänyt petaamatta.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Helmikuun hullutuksia

Tässä näitä marmoroituja papereita nyt on levällään kuivumassa. Eivät onnistuneet niin kuin olisin halunnut oli kai vääränlaisia maaleja joilla yritin tehdä, pitäisi olla öljymaalia ja mulla oli vesipohjaista niin ei oikein onnistunut, väri painui liisterin pohjalle eikä jäänyt pinnalle paperiin tarttumaan. 
 Lähikuvaa parhaiten onnistuneista papereista, saa nähdä mitä näistä sitten syntyy kun ovat kuivuneet. ehkä ainakin kirjan kansia kun aion opetella kirjansidontaa jossakin vaiheessa kun on sopivaa aikaa siihen.
 Tämän päivän työ on kaksi tälläistä isoa lattiatyynyä kun meidän tytöt tykkäävät maata lattialla tyynyjen päällä katsomassa telkkaria. Jonkinlaisen käsityksen tyynyn koosta saa kun miettii että nalle on noin 20cm korkea ja näyttää kuvassa tosi pieneltä.
Tämä nalleneito syntyi eilen illalla. Neitokainen sai nimen Riitta kun oli Riitan päivä ja nalle vaan jotenkin näytti siltä että Riitta sopi sille nimeksi. Katselin juuri nallekarvavarastoani ja totesin että tarvitsee mamman ryhtyä oikein urakalla tekemään pieniä nalleja kun löysin kaksitoista pientä palaa karvaa ja jokaisesta tulee nalle kun mittasin niitä. Niveliä ja silmiä pitää vaan tilata että saan nallet valmiiksi, onneksi toinen nallemamma Kikka niitä Teddy bear factorysta laittaa tulemaan ihan vaan puhelinsoitolla.